Vanamo-korvakorut, pieni helmellä/kulta

Vanamo-korvakorut, pieni helmellä/kulta

€49,00
Siirry tuotetietoihin
Vanamo-korvakorut, pieni helmellä/kulta

Vanamo-korvakorut, pieni helmellä/kulta

€49,00

Korpimetsiemme hämärässä piilottelee suloinen aarre: keijukaismainen vanamo kauniine vaaleanpunaisine kukkineen. Vanamo (Linnaea borrelias) on varpuvartinen kasvi, jonka parimetrinen maaverso kiemurtelee sammalmättäillä. Varresta kohoaa pareittain kasvavia, huumaavalta tuoksuvia kellomaisia kukkia. Suomessa vanamoa onkin kutsuttu myös hiirenkelloksi ja sirkkusenkelloksi. Vanamoa on käytetty myös lemmennostatukseen ja tästä juontuu kutsumanimi lemmenruoho.

Vanamo symboloi mm. kumppanuutta, omistautunutta ja pysyvää rakkautta. Skandinaavisessa mytologiassa jumalatar Freijan uskottiin luoneen vanamon hänen ja jumala Odinin rakkauden symboliksi. 

Vanamon kukat kasvavat pareittain, joten ykseys ja yhteenkuuluvuus (niin romanttinen kuin muukin kumppanuus) ovat sen ydinsanomaa kukkien kielessä. Lisäksi se liitetään kuuhun ja feminiinisyyteen. 

Vanamo on saanut tieteellisen nimensä, Linnaea borealis, ruotsalaisen luonnotutkija Carl von Linnén mukaan, ja onkin kerrottu, että vanamo oli tutkijan lempikukka. Sitä se on varmasti myös monille meille oman elämämme luonnontutkijoille! 

Korujen kukat on poimittu ihastellen, rakkaudella ja kunnioituksella Pohjois-Savon puhtaista taikametsistä. <3

Vanamon lisäksi korviksia koristavat aidot makeanvedenhelmet.

Korvisten halkaisija 20 mm. Metalliosat ja koukut Suomessa testattua ruostumatonta terästä. Koukut voi vaihtaa ohuisiin 15mm tai 20 mm renkaisiin, valitse valikosta.

Mikäli haluat korullesi pahvisen rasian, valitse se lisähintaan valikosta.

Huomaathan, että jokainen kukka on yksilöllinen, joten korusi vanamo voi hiukan poiketa kuvien kukista. Sovituskuvassa versio ruusukvatsi-helmellä.

Kuvat mallin päällä: Bella Photo

Kiinnitys

  • 5 stars: 0 (0%)
  • 4 stars: 1 (100%)
  • 3 stars: 0 (0%)
  • 2 stars: 0 (0%)
  • 1 star: 0 (0%)
H
Hajnalka Kiss-Herttua

Korut ovat ihanat, yksi piste meni siitä että kysely on teetetty jollain eikä oikeinkirjoitusta ole tarkastettu. www.sivujen mukaan yritys on kuitenkin suomalainen mutta kyselystä tuli tunne että luin kiinalaismarkkinointiviestiä 🫣

Hei ja kiitos palautteestasi!

Yksinyrittäjänä välillä tällaiset ”ei niin olennaiset” asiat meinaavat unohtua, kun hoitaa kymmenen ihmisen työt itsekseen - en siis ole tarkastanut millainen arvostelupyyntöviesti asiakkaalle lähtee. Tämä menee kyllä työlistalle, toki on tärkeä osa asiakaskokemusta!

Terkut Siilinjärveltä!

Yst. Lumolehdon Henna

Saattaisit pitää myös näistä